Kesätyöntekijä Maijan kuulumiset

21.6.2018

Moikka!

Olen Maija 15v ja olin reilu kaksi viikkoa Nokian kaupungin kesätyösetelin kautta, Nokian Voimisteluseuralla töissä.

 

Ensimmäisellä viikolla toimin apuohjaajana NVS ja BC Nokian yhteisellä kesäleirillä. Leirillä minulla ja toisella ohjaajalla oli oma ryhmä jonka kanssa päivittäin leikimme, pelasimme korista ja voimistelimme. Opin leirin aikana vielä enemmän ohjaamisesta ja lasten kanssa olemisesta sekä tutustuin moniin uusiin ihmisiin ja sain hyviä vinkkejä. Leirillä oli todella mukavaa ja se oli unohtumaton kokemus!

 

Toisella viikolla siivosin toisen kesätyöntekijän kanssa NVS-hallin lastaussillan jonka laitoimme valmiiksi mitalikahveita varten. Siitä eteenpäin siivosin varaston tapahtumien ja kisojen jäljiltä, laminoin, imuroin ja sain olla joka päivä myös mukana valmennuksessa, kun pidimme joukkuevoimistelijoille ja kilpa-aerobiccareille treenejä. Olin myös mukana Pihaliikkari-tapahtumassa Harjuniityn koululla, jossa ohjasimme eri pisteitä ja parkouria. Opin tänä aikana todella paljon lasten kanssa olemistesta ja paljosta muustakin. Minulla oli tosi mukavat kaksi viikkoa Ronjan ja muiden valmentajien kanssa ja olen erittäin iloinen että pääsin osallistumaan kaikkeen tähän!