OHJAAJAT

Nokian Voimisteluseuran ohjaajat ovat ohjattaviaan huomioivia, kannustavia ja osaavia, Suomen Voimisteluliiton kouluttamia ohjaajia. Seura tukee ja kannustaa ohjaajia kehittämään omaa osaamistaan. Ohjaajistoomme kuuluu monipuolisia osaajia tanssi-, kamppailulaji- ja voimistelutaustalla.

Olen Milla Juvankoski ja toimin NVS:n liikuntakoordinaattorina sekä joukkuevoimistelun lajivastaavana. Koulutukseltani olen liikuntaneuvoja ja Personal trainer.

Omaa lajitaustaa joukkuevoimistelusta löytyy vuosilta 2005-2015, ja palasin jälleen kisamatolle 2022 alkuvuodesta.

Valmentaja ja ohjaajana olen mielestäni jämäkkä, positiivinen, tasapuolinen ja huumorintajuinen. Keskityn valmentaessa progressiivisen kehityksen lisäksi myös siihen, että jokainen saa olla treeneissä oma itsensä, ja että treeneissä olisi hyvä fiilis joka kerta. Valmennettavani kuvailevat minua sanoin hauska, tiukka ja ihana.

Valmentaessa ja ohjatessa ehdottomasti parasta on nähdä onnistumisen tuomat ilot! On myös hienoa seurata, kuinka valmennettavat kasvavat niin voimistelijona kuin ihmisinä.

Olen Iiris Anson. Olen ohjannut vuodesta 2019 täällä Nokialla, ja ennen sitä tanssinut ihan pienestä asti kilpa- ja  SM-tasollakin. Tanssin lisäksi olen myös harrastanut voimistelua, jalkapalloa sekä uimahyppyä.

Olen ohjaajana kannustavainen ja pyrin aina toteuttamaan monipuolisia ja hauskoja tunteja lapsille. Minulle tärkeää ohjaustyössä on se, että tunneillani jokainen yrittää parhaansa, kannustaa muita ja pitää hauskaa!

Olen Matias Äijö. Olen syntynyt vuonna 2000, aloitin valmentamisen NVS:lla 2022 syyskaudella, mutta olen ollut junioritoiminnassa muilla seuroilla vuodesta 2016. Omat harrastukseni ovat paritanssi ja kamppailu-urheilu. Ohjaajana olen turvallisuus edellä -valmentaja, jonka tunneilla pidetään hauskaa ja kuunnellaan myös ohjattavien mielipiteitä.

Olen Nella Valkolehto. Olen syntynyt vuonna 2004 ja valmentanut ja ohjannut vuodesta 2022. Apuvalmentamisen aloitin vuonna 2018.

Omaa lajitaustaa minulta löytyy taitoluistelusta, yleisurheilusta, joukkuevoimistelusta ja kilpa-aerobicista.

Kilpa-aerobicia olen harrastanut vuodesta 2012 alkaen, ja sitä kautta eksyin myös valmennuksen ja ohjaamisen pariin. Ohjaajana olen kannustava ja pyrin pitämään mielenkiintoisia ja monipuolisia tunteja. Parasta ohjaamisessa on nähdä  onnistumisia ja innostus lajia kohtaan.

APUOHJAAJAT

Olen Nelli Vänni, olen syntynyt 2005 ja olen toiminut apuohjaajana vuodesta 2022 lähtien. Apuohjaajana pyrin kannustamaan ja innostamaan lapsia treeneissä. Tavoitteenani on luoda lapsille positiivinen ilmapiiri, jotta kaikilla olisi mukavat ja oppimista täynnä olevat harjoitukset.

Itse olen harrastanut Teamgym-voimistelua noin 10 vuotta, ja sen lopetettuani halusin jollain tapaa jatkaa voimistelun parissa, joten päädyin ohjaajaksi. Ensiksi hain kesätöihin NVS:lle, ja sitä kautta minulle tarjottiin tulevalle syksylle apuohjaajan paikkaa. Tähän mennessä olen suorittanut voimistelukoulu-koulutukset.

Olen Emilia Yli-siurunen. Olen syntynyt vuonna 2007 ja ohjannut vuodesta 2021 lähtien. Oma harrastustaustani on joukkuevoimistelu vuodesta 2016 alkaen. Ohjaajana olen vastuullinen ja kannustava sekä positiivinen. Kiinnitän ohjatessa huomiota kaikkien huomioimiseen ja mukavaan ilmapiiriin. Ohjattavani kuvailevat minua iloisena, pirteänä ja mukavana sekä auttavaisena. Joukkuevoimistelun pariin eksyin kavereiden kautta ja ohjaamiseen taas seurassa voimistelemisen myötä.

Olen Alina Tallinen ja olen syntynyt vuonna 2004. Olen ohjannut 2021 vuodesta lähtien harrastepuolella. Olen harrastanut jumppaa kaksi vuotta ja tanssia yhteensä neljä vuotta. Olen ohjaajana huomaavainen, aktiivinen, tsemppaava ja huumorintajuinen. Ohjaajana kiinnitän huomiota tunneilla tekemiseen ja ohjattavien aktiivisuuteen. Ohjattavani luultavasti kuvailisivat minua kuuntelevana, luotettavana ja auttavana ohjaajana. Aloin ohjaamaan, kun näin ilmoituksen ja kiinnostuin heti taustani ja mielenkiinnon kohteideni vuoksi. Tykkään myös paljon touhuilla ja toimia lasten kanssa, joten sekin innoitti ohjaamaan.

Minun nimeni on Oona Luontila, olen syntynyt vuonna 2005 ja olen apuohjannut vuodesta 2019 lähtien. Olen aikaisemmin harrastanut telinevoimistelua ja kilpa-aerobicia. Ohjaajana olen kannustava ja rauhallinen. Haluan, että valmennettavat kehittyvät ja kaikilla on mukava olla jumpilla. Päädyin ohjaamaan aerobicin kautta, ja sen lopettamisen jälkeen jatkoin apuohjaamista.