Ikiliike

Ikiliike on Voimisteluliiton ja jäsenseurojen huhtikuussa 2013 käynnistämä ikääntyvien liikunnan kehittämishanke, jonka tavoitteena on liikuttaa yhä useampia ikääntyviä ja kouluttaa lisää ikääntyvien ohjaajia.

Nokian voimisteluseura on ollut Ikiliike-hankkeessa mukana syksystä 2015 lähtien, yhteistyössä Nokian kaupungin kanssa. Tarjolla on viikottain kolme ikääntyville suunnattua ryhmää. Ohjaajana toimii fysioterapeutti ja koulutettu Ikiliike ohjaaja Laura Jokinen.

Kevätkausi alkaa viikolla 2 eli maanantaina 07.01. alkaen  ja päättyy 28.3.2019. (ryhmät tauolla hiihtolomalla viikolla 9 ma 25.2.-3.3.2019)

RYHMÄT KEVÄÄLLÄ 2019

PäiväAikaRyhmäPaikka
Tiistaiklo 9.00-9.45Matalankynnyksen jumppaFysioterapian liikuntatila, Maununkatu 10
Tiistaiklo 10.00-10.45TasapainoryhmäFysioterapian liikuntatila, Maununkatu 10
Keskiviikkoklo 10.00-11.00LAVIS*Uimahallin liikuntatila

 

Tiistain ryhmät ovat maksuttomia, eikä niihin ole ennakkoilmoittautumista.

*LAVIS-ryhmän kausimaksu on 25 € ja siihen voi hakea mukaan Nokian kaupungin sivuilta löytyvällä lomakkeella 22.8. mennessä. Kevään ryhmiin ei järjestetä erillistä hakua, syyskauden asiakkaat varmistavat paikkansa maksamalla kausimaksun 7.9.2018 kahvion kassaan.

Harjoituspaikat:

Terveyskeskuksen fysioterapian liikuntatila, os. Maununkatu 10, 37100 Nokia

Nokian uimahalli, os. Välikatu 24, 37100 Nokia

 

Lisätietoja Ikiliikeryhmistä voit kysyä ohjaajalta:

Laura Jokinen, laurak.jokinen(a)gmail.com